Tyroksiinin puutetta vai laiskuutta

Anna Muradjan, 24 v. kertoo miten kilpirauhasen vajaatoiminta on jo monta vuotta vaikuttanut hänen elämäänsä. Pahinta oli ennen diagnoosin saamista.

Lukion viimeiset vuodet ja opiskelemaan pyrkimiset menivät kuin unessa. Perhe oli vahvasti sitä mieltä, että kaikki johtui laiskuudestani. Koko ajan pahenevaa väsymystä, palelua, hiusten lähtöä, kynsien liuskoittumista tai ihon kuivumista ja hilseilyä ei osattu yhdistää kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pulssi oli myös hämmästyttävän hidas. Vasta kun kilpirauhanen alkoi suurentua, perhe heräsi. Olen nimittäin suvun neljäs nainen, jolla on ongelmia kilpirauhasen kanssa.

Laboratoriokokeet osoittivat selvää vajaatoimintaa. Lääkkeeksi määrättiin tyroksiinia. Samaa, mitä isoäiti ja äiti käyttävät! Olin vasta 20-vuotias!

Olo alkoi tulla paremmaksi, jaksoin jo nähdä kavereitakin töiden jälkeen. Kaikki aika ei mennyt enää nukkumiseen. Kun tyroksiinitaso alkoi nousta, tukkaa lähti taas, mutta pian alkoi kasvaa tilalle uusia hiuksia. Aloin opiskella, ja energiaa riitti. Siinä vaiheessa olisi pitänyt käydä uusimassa resepti, mutta se jäi. Olohan oli muutenkin hyvä.

Vähitellen läheiset alkoivat ihmetellä oireiden palaamista. Iho hilseili, tukka lähti, nukutti, paino oli noussut yllättäen. Kun huomattiin, että nukun pitkälle iltapäivään ja että minulla on paksun peiton alla vielä legginsit ja villasukat, oli pakko varata aika lääkäriltä.

Kävi ilmi, että vajaatoiminta oli lääkkeiden lopettamisen jälkeen palannut. Tyroksiinia minun on otettava ilmeisesti koko loppuelämä, ellei vajaatoiminta jostain syystä muutu Basedowin taudiksi ja liikatoiminnaksi. Niitäkin suvussa on ollut.

Kokemuksesta viisastuneena pyrin ottamaan tabletin joka aamu ohjeen mukaan. Puolen vuoden lääkityksen jälkeen voin taas hyvin. Ja nyt aion uusia reseptin kun sen aika tulee.

Joskus olen miettinyt olisiko elämäni sujunut toisella tavalla, jos diagnoosi olisi tehty jo lukioaikana. Ylioppilaskirjoitukset olisivat varmaan menneet paremmin, kun olisin jaksanut lukea niihin. Mutta olen iloinen, että päädyin opiskelemaan ensin lähihoitajaksi ja sitten sosionomiksi. Opiskellessa ja töissä tutuiksi tulleet ihanat ihmiset olisivat muuten jääneet tapaamatta.

Nuorten tuki ja kokemusten jakaminen

Yhdistys on saanut paljon 70- ja 80-luvulla syntyneitä jäseniä. Mukaan voit tulla, vaikka et olisikaan yhdistyksen jäsen.

Etusivulta löydät linkit joissa esitellään lyhyesti mm. vajaa- ja liikatoiminnan oireet.
Vaikka lääkäreiden tekemät selostukset ovat hyviä, moni kaipaa lisäksi tietoa siitä, miltä oireet ja hoito todella tuntuvat. Onko tosiaan helppo sopeutua koko elämän kestävään lääkitykseen? Onko normaali elämä enää mahdollista? Onhan se, ja siinä toiset saman sairauden kanssa tutuiksi tulleet voivat olla hyvänä apuna.

Kun salsan askeleet hetkeksi hidastuivat

Ammatikseen tanssinut Outi Alaja, 36, sai joulukuussa 2006 kuulla sairastavansa kilpirauhasen vajaatoimintaa. TSH-arvo oli 253. Taustalla oli kilpirauhasen tulehdus. Nyt jälkeenpäin ajatellen kolmisen vuotta jatkuneet vatsavaivat, väsymys ja apeus löysivät selityksensä. Diagnoosin tehnyt terveyskeskuslääkäri Haagassa antoi hyvät ohjeet tyroksiinin ottamisesta, neljä sivua sairaudesta kertovaa tekstiä ja lähetteen jatkotutkimuksiin. Outi etsi Internetistä lisää tietoa sairaudestaan ja löysi samalla yhdistyksemmekin.

Diagnoosin saaminen ja hoidon aloitus olivat helpotus, mutta sairaalan konsultaatiopoliklinikan ja terveyskeskuksen välissä seilaaminen kiristi nopeasti tunnelman. Konsultaatiopoliklinikka ilmoitti, että he tapaavat potilaan vain muutaman kerran ja ohjaavat sitten jatkohoitoon muualle. Sairaana ja väsyneenä asioiden hoitaminen tällaisessa ympäristössä tuntui liian raskaalta. Onneksi Outin äiti tuli avuksi. Outi toteaakin, ettei olisi tässä ilman hänen apuaan.

Jälkeenpäin selvisi, että tyroksiiniannosta oli lisätty liian nopeasti, eikä elimistö pysynyt vauhdissa mukana. Aloitusannos oli puolikas 25 mikrogramman tabletista, ja sitä nostettiin aina parin viikon välein kunnes päästiin kahteen tablettiin. Sairauslomaa ehti kesään mennessä kertyä neljä kuukautta. Välillä Outi oli kaksi viikkoa töissä, mutta joutui pian taipumaan toiseen kahden kuukauden sairauslomajaksoon. Oli pakko myöntää itselleen, että ei kerta kaikkiaan ollut työkunnossa.

Eräät talven ja kevään aikana tavatut lääkärit jättivät todella ikävän vaikutelman. Tuntui, että kukaan ei oikeasti kuunnellut Outia ja hänen oireitaan, vaan tuijottivat vain arvoja.

Outin suvussa on esiintynyt kilpirauhassairauksia. Vilkkaalle ja sosiaaliselle Outille elämän tärkeät asiat menivät oman sairauden myötä uudelleen pohdittaviksi. Tanssi on ollut rakas ammatti. Outi on käynyt mm. kahdesti Kuubassa saamassa jatkokoulutusta ja vetänyt Suomessa ahkerasti tanssitunteja. Vuoden 2007 tammikuussa hän testasi kuntoaan ja huomasi jaksavansa tanssia vain 10 sekuntia! Tyroksiinitaso saatiin kuntoon ja Outi pystyy taas vetämään tanssitunteja. Ensimmäisen tunnin jälkeen kesällä 2007 ilo voimien palaamisesta ja tunne normaalista väsymyksestä tuli esiin helpotuksen itkuna.

Lääkäri on todennut, ettei kilpirauhasesta ole enää juuri mitään jäljellä. Loppukin kuulemma kuihtuu rusinaksi. Näin Outi on jatkossakin tyroksiinitablettien varassa. Lääkkeen ottaminen aamuisin on kuitenkin pieni vaiva kun ajattelee sitä kuinka paljon lääkitys auttaa.

Outi korostaa, ettei pelkkä lääkkeeseen turvautuminen riitä. Ihmisen on otettava vastuu itsestään. On huolehdittava säännöllisistä elämäntavoista, terveellisestä ravinnosta, riittävästä levosta ja liikunnasta. Kaiken perustana on oma jaksaminen. Meidän tulee olla armollisia itsellemme. Raskaat ja vaikeat tehtävät voi huoletta siirtää myöhemmäksi. Hyvät hetket puolestaan antavat voimaa huonoihin päiviin.

Pitää myös olla rehellinen itselleen, Outi muistuttaa. - Kun tunnen olevani heikko, pyydän läheisiltä apua. Ystävät ja läheiset voisivat itsekin tarjota apua tai ainakin pitää yhteyttä ja kutsua mukaan yhteisiin menoihin. Usein sairastuneet jätetään yksin. Onko syynä läheisten pelko kohdata vaikeita asioita kokenut ihminen?


Takaisin etusivulle